Turnausväsy mustana marraskuuna

Hohhoijaa, on iskenyt pieni turnausväsymys. Enkä mä tykkää yhtään mistään turnausväsymyksistä. Ne on ihan lannistavia ja tyhmiä. Mä haluaisin vaan jaksaa ja tehdä kaikki just niin kuin pitääkin hyvällä mielellä ja tsempillä. No, nyt se väsy on kuitenkin päällä ja pitää vaan toivoa, että se menee ohi.

En oikeastaan edes tiedä, että mihin mä olen väsynyt. Treeni kulkee edelleen ja esim. viime viikolla tein 4 salitreeniä ja 4 aerobista. Laitteisiin on saanut alkaa laittaa isompia painoja ja mä oikein tunnen miten liike osuu justiinsa siihen oikeaan lihakseen.

Ruokahommakin on ihan ok. Parina päivänä viime viikolla söin vähän ohi ruokavaliosta työreissujen takia. Ei vaan ollut tarjolla sitä mitä olisi pitänyt olla. Piti elää rehuilla ja huonolla proteiinilla pari päivää. Viikonloppuna en tehnyt varsinaista tankkausta, kun nuo pari päivää meni pertsiilleen.

Ruokahommassa ottaa välillä pattiin se, että kaikki pitää olla ennalta suunniteltua. Onko tarvittavat ruoka-ainekset jääkaapissa / kotona? Koska syön mitäkin ja monen aikaan? Missä olen huomenna lounaalla? Teenkö eväät mukaan vai saanko lennosta jotain asiaankuuluvaa? Milloin ehdin tehdä ruoan? Jne. jne. Ruoka-asioissa ei voi mennä tunteella ja hetkessä (otetaan sitä mitä jääkaapissa on tai lounasravintolassa tarjotaan), vaan koko ajan pitää olla pari askelta edellä. Ja ei aina jaksaisi. Ei siinä mitään, jos ei olisi muuta elämää kuin Lite, mutta kun on.

Tää on nyt ihan maanis-depressiivistä sepustusta, mutta toisaalta mä olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että tämä vois olla vaikka koko loppuelämän ruokavalio! Tämä ruokavalio tekee ilmiselvästi hyvää kropalle, tässä on hyvä olla. Jos tähän ottaisi esim. joka toinen viikko mukaan ns. vapaapäivän ja muuten menisi tällä sapluunalla, niin näin voisi elää maailman tappiin.

Mä yritän nyt ryhdistäytyä ja liteillä ilon kautta. Sen mä oon päättänyt, että jatkan Liteä pari viikkoa ekstraa eli ma 23.12. saakka. Katson millaisia ohjeita Bull antaa jatkosta ja teen sitten omat päätökseni, että miten toimin. Mutta mennään nyt tämä jakso edes ensin loppuun.

Tsemppiä mustaan marraskuuhun!

Gymillä

Viikko vierähti flunssassa, mutta nyt alkaa taas elämä voittaa. Joku kestolima on edelleen muistona flunssasta tossa kurkunpäässä ja se ei mene ylös eikä alas, mutta olkoon sitten siinä, jos on ollakseen.

Eilen ja tänään olin salilla ja hienolta tuntui päästä taas treenaamaan. Kokonaisuudessaan pidän kovasti Lite in Shapen salitreeneistä. Ne ovat vaihtelevia, tuntuvat mielekkäiltä tehdä ja tuntuvat siellä missä pitääkin. Ei ole mitään satoja toistoja, monimutkaisia liikkeitä tai muitakaan turhia räpellyksiä.

Mulla on monia suosikkilaitteita / -liikkeitä, mm. penkkipunnerrus, jalkaprässi, hauiskäännöt, ojentajapunnerrukset, vipunostot vähän joka suuntaan jne.

Oikeastaan ainut ei-niin-suosikki on reisiojennus. Miksikö? Siksi, koska mun polvet on tehty jostain sekundasta ja reisiojennus aiheuttaa välillä ikävää painetta polviin. Mun polvilumpioni ovat liikkuvaista sorttia: kumpikin lumpio on luiskahtanut sijoiltaan kaksi kertaa. Ja kaiken lisäksi ihan mitättömissä tilanteissa, ei siis missään vapaapainissa. Olen tyyliin käynyt istumaan ja plums, ai-ai. Ja se ei ole sitten mikään kylmäpussi polveen ja menoksi, vaan pahimmillaan parantuminen ja kuntoutus on kestänyt 2 kuukautta patellaluksaation jälkeen. Polven nivelkierukat eivät ole sen laadukkaammat. Nivelkierukan kappale on joskus pyörinyt polvessa ja aiheuttanut lukko-oireita ja muuta kivaa. Polvia on jouduttu punkteeraamaan. Ja kaikkea sellaista.

Sen olen polvivammaisena huomannut ja sisäistänyt, että reisilihaksista kannattaa pitää huolta. Vahvoilla reisilihaksilla pystyy kompensoimaan surkeita polvia.

Piinapenkki

Ekstratreeniä en ole vielä tehnyt kertaakaan. Osittain siksi, että olen ollut niin tyytyväinen perussettiin neljä kertaa viikossa. Ajattelin kuitenkin josko vaikka ensi viikolla repäisisi ja kokeeksi vetäisi ekstran.