Koiramaisen jutun finaali

Koiruliasiassa päädyttiin järkiratkaisuun: ainakin toistaiseksi homma pistetään jäihin. Vuosi tai kaksi pitää vielä odottaa, että perhe- ym. elämä on sellaisella tolalla, että tähän huusholliin pystyy ottamaan koiran. Tai pystyyhän koiran ottamaan ihan minne vaan, mutta että sille on aidosti aikaa ja se saa hyvät lähtökohdat kunnon koiraksi.

Vähän päätös riipii, mutta on sydänsäryistä ennenkin toivuttu. Järkiratkaisu ei tietenkään ole estänyt sitä, ettenkö edelleen notkuisi kenneleiden sivuilla ja n. kaksi kertaa päivässä tsekkaisi pentuvälityksen sivuilta, että onko se sydämen vienyt höpönassu jo varattu...

Sitten vielä vähän puutarhaelämästä:
Ennen kesäkuun Italian matkaa tuikkasin ruokakaupasta ostetun, viimeisiään vetelevän basilikan pihamaalle. Ajattelin, että pärjää tai ei ulkona, sisällä heittää kuitenkin veivinsä. Hyvin oli basilika kesäkuun sateissa viihtynyt ja on nyt kasvanut komeaksi pehkoksi. Ei muuta kuin caprese-salaattia vääntämään. Tästä ja muista heinäkuun helteiden herkuista: Cacio e Pepe - Ruokaa Roomassa

Pihalta...

...lautaselle

Heti basilikan vieressä vajan seinustalla on jotakin, mitä odottelen kypsyväksi kieli pitkällä:

Karhunvatukoita. Kiitos talvella pensasta parturoineen rusakon, pensaaseen on tulossa tänä kesänä ekstrapaljon vatukoita. Talvella en ollut niin kovin ilahtunut tästä yöllisestä, odottamattomasta avusta, mutta nyt on osoittautunut, että rusakolla on huomattavia kykyjä puutarhuriksi. Se on onnistuneesti talttahampaillaan leikannut karhunvatukkapensaan lisäksi myös visterian. Visteria oli keväällä taitavasti karsittu oikeaoppisesti silmun yläpuolelta ja nyt se on lähtenyt huimaan kasvuun kaikista leikkauskohdista.

Koiramainen juttu

Teimme perheen kanssa vierailun lähellä olevaan kenneliin. <3

Koko 20 minuutin automatkan hoin, että olemme menossa vain KATSOMAAN koiria, TUTUSTUMAAN rotuun ja KYSELEMÄÄN kasvattajalta asioita. Ei olla tällä hetkellä OSTAMASSA mitään, etenkään koiranpentua.

No, minä olin sitten paikan päälle se, joka oli kaikkein eniten sulaa vahaa. Puhuin koko ajan lässyttävällä falsetilla sekä koirille että ihmisille ja olisin ostanut myynnissä olevan pennun lisäksi kaikki varatut pennut ja aikuisetkin koirat. Siinä olisi ollut kymmenen koiraa autoon pakattuna.

Sanomattakin selvää, että kennelissä vierailu ei ainakaan vähentänyt koirakuumetta. Osin olin toivonut, että olisimme kohdanneet siellä jonkin inhorealistisen näyn: kaikki hyrskynmyrskyn tai ainakin heikunkeikun, pureskeltuja huonekaluja, reikiä seinässä (olen omin silmin nähnyt yhden labbiksen tekemän onkalon kodinhoitohuoneen seinässä), kakkakasoja pitkin ja poikin, lapset nahistelemassa koirien kanssa tai päinvastoin, hermoheikot aikuiset karjumassa jne., mutta turha luulo.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että retkahdin aivan täysin siihen vapaana olevaan pieneen kodittomaan rääpäleeseen. Miten suloinen voi joku olento ollakaan?!

Nyt on käynnissä tunteiden ja järjen taistelu. Järki sanoo, että ajankohta ei ole monestakaan syystä paras mahdollinen pennulle ja koiraprojektille. Koiran sukupuolikaan ei ole se, mitä etukäteen suunnittelimme.

Sitten toisaalta taas moni asia napsahti kohdalleen: kasvattaja on aivan mahtava, meitä lähellä ja on halukas ottamaan koiran hoitoon matkojemme aikana. Seuraavat pennut hän teettää todennäköisesti vasta kahden vuoden kuluttua eli odottavan aika voi tulla piiiitkäksi. Onhan toki muitakin kasvattajia, mutta kun tämä oli niin täydellinen joka suhteessa.

Pentu oli ulkoiselta olemukseltaan juuri sitä mitä olen toivonutkin. Pennulla on 5 söpönsöpöä ja syötävänihanaa sisarusta, mutta ulkonäön perusteella olisin valinnut pentueesta juuri tämän kodittoman höpönassun.

Bläääh! Mä olen niin huono tekemään spontaaneja päätöksiä. Haluan, että kaikki on mietittyä ja suunniteltua ja harkittua. Ja sitten tulee pieni muutamien satojen grammojen pakkaus sekoittamaan pään.

Uusi saliohjelma ja HIIT

Nyt on uusi saliohjelma handussa. 3-jakoisella treeniohjelmalla mennään:
- ojentajat, olkapäät, rinta
- yläselkä, hauis, takaolkapäät
- jalat, keskivartalo

Tavoitteena on kolme salitreeniä viikossa. Ja sitten siihen vielä päälle vaihteleva määrä aerobista. Näin kesällä tulee oltua aika aktiivinen: kävelyä, pyöräilyä, uintia, frisbeegolfia, futista, tramppaa ja muuta riehumista. Ja arkiliikuntaakin tulee roppakaupalla: pihatöitä, remppahommia, siivousta jne. Erillisiä aerobisia ei siis välttämättä niin kovasti kaipaakaan.

Uudesta saliohjelmasta innostuneena ja pitkän tauon jälkeen motivoituneena vedin sitten ojentajatreenissä amatöörimäisesti överit ja nyt on oikean käden ojentajalihaksen kiinnityskohta kyynärpään yläpuolella sairaalloisen kipeä. Käden taivuttaminen yli 90 asteen koukkuun tekee vähemmän höpöä. Hampaat on pitänyt pestä vasemmalla kädellä (tahnaa / vaahtoa puoli naamaa täynnä), ripsivärit on saanut unohtaa ja tukkakin näyttää Rölli-peikon kuontalolta.

Aerobisen osalta olen innostunut HIIT-treenistä (high intensity interval training). Korkeatehoisesta intervalliharjoituksesta on siis kyse. Sen on sanottu nostavan kuntoa ja polttavan rasvaa tehokkaasti. Sopii siis mulle.

Olen tehnyt HIIT-treenin salilla juoksumatolla. Treeni sisältää 45 sekunnin työvaiheen (= painan juoksumatolla hippulat vinkuen lujaa, mikä mun tapauksessani on vaatimattomat 12 km/h) ja 90 sekunnin palautumisvaiheen (= kävelen juoksumatolla 6 km/h). Näitä sortteja sitten vuorotellen 20 minuuttia. Kunnon noususta ja rasvan palamisesta en vielä tiedä, mutta ainakin hiki tossa tulee.

HIIT-treeneistä löytyy tietoa mm. Fit-lehdestä 11/2013 sekä runsaasti netistä, mm. valmiita ohjelmia ja miten sitä voi toteuttaa kotona jne.

Uusi ohjelma, uusi treenivihko.
Ihan kuin koulu alkaisi syksyllä.

Kesäaamiainen

Yksi elämän pieniä nautintoja: kiireetön, herkullinen aamiainen pihalla. Kahvia, mansikoita, mansikkasuklaata ja kolmioleipiä. Idea kolmioleivän täytteestä on lainattu Englannin reissulta. Leivän sisällä on keitettyä kananmunaa, kevätsipulia ja majoneesi-creme fraiche-mössöä, vähän suolaa ja valkopippuria.

Aamuaurinko lämmittää, ympärillä on hiljaista ja vielä kuin tilauksesta mustialanruusu kukkii ja tuoksuu vieressä.

Kasvimaa on kukoistuksessaan ainakin mintun osalta. Minttupuska on rehahtanut valtavaksi. Tai itse asiassa siinä on kaksi pensasta, kumpikin eri lajiketta (ei sitten mitään hajua mitä lajikkeita ovat). Meidän taloudessa mintun käyttö on kuitenkin aika rajoitettua, joten hieman on ylitarjontaa tästä yrtistä. Vai pitäiskö alkaa tehdä hammastahnaa...

Ainakin neljä ruokalusikallista (n. 100 000. osa kokonaismäärästä) minttua sain upotettua tomaatti-halloumisalaattiin, ohje.

Body for Life - Billin kyydissä

Käytin tänään aikaa varmaan kolme tuntia, kun fundeerasin seuraavaa saliohjelmaa. On se niin vaikeaa, kun vaihtoehdoista on runsauden pulaa.

Olen useampaan otteeseen noudattanut Bill Phillipsin Body for Life -ohjelmaa. Ensimmäisen kerran olin sillä jo toistakymmentä vuotta sitten. Tuloksiahan sillä tulee. Ja ohjelmakin on jotenkin kierolla tavalla koukuttava. Ainakin tällaiseen auktoriteettiuskoiseen ihmiseen, joka kaipaa selkeitä ohjeita ja saksalaista täsmällisyyttä, se vetoaa.

Itse kirjahan (Body for Life) on niin ömerikkalainen kuin olla voi: tunteisiin vetoava, dramaattinen, mahtipontinen, kaupallinen ja kaikkea muuta. Mutta kun sitkeästi etsii kirjasta sen keskeisen pointin ja kaivaa faktat pinnalle, niin kyllä siitä hyvä kakku tulee.

Pääidea ohjelmassa on, että liikettä, esim. jalkaprässiä, toistetaan 5 sarjaa ja sarjojen edetessä toistomääriä pudotetaan (12-10-8-6) ja painoja lisätään. Sarjojen välillä on minuutin tauko. 5. sarjan kohdalla toistomäärä nostetaan taas kuudesta 12 ja kilomäärä laitetaan "kohtuuraskaaseen" (yleensä siihen määrään, joka on tehty 8 toistolla). Kun 5. sarjasta on selvitty hengissä, niin hypätään ihan suorilta ilman taukoa tekemään toista liikettä, joka kuormittaa samoja lihaksia. Esim. jalkaprässistä painutaan tekemään reisiojennuksia. Näitä jauhetaan 12 toistoa niin suurilla painoilla kuin mahdollista.

Sitten pidetään jalat tutisten kaksi minuuttia taukoa ja tehdään jonkin muun lihasryhmän liike, jalkapäivänä vaikka takareidet. Ja sama toisto-, paino- ja taukokuvio taas niidenkin kohdalla.

Lähde: Phillips, Bill & D'Orso Michael Body for Life.
12 Weeks to Mental and Physical Strength

Aerobiset ovat sitten oma juttunsa. Aerobisen kesto on 20 minuuttia. Treeni on intervallityyppinen edeten minuutti minuutilta tiukempaan suuntaan kohti hengenvievää loppua. Intervalleja ehtii toteuttaa 4 tuon 20 minuutin aikana.

Lähde: Phillips, Bill & D'Orso Michael Body for Life.
12 Weeks to Mental and Physical Strength

Oma hassunhauska juttu kirjassa on ennen ja jälkeen, ihan vaan pikkasen fotosopatut, kuvat. Tai ei kuvia ole edes käsitelty, vaan siinä jälkeen-kuvassa on joku ihan toinen ihminen kuin ennen-kuvassa. :-D Mäkin haluaisin tollasen itsestäni.

Lähde: Phillips, Bill & D'Orso Michael Body for Life.
12 Weeks to Mental and Physical Strength

Billin BfL oli siis yksi vaihtoehto, mutta sitten iski tunne, että mä en jaksa ruveta ryhtyä siihen juttuun. Yksi haaste ohjelmassa on, että se jumittaa aina yhdelle kuntosalilaitteelle pitkäksi aikaa ja kun siitä lähtee, niin huilitauko on 0 minuuttia eli seuraavan laitteen tarttis olla heti tyrkyllä ja vapaana. Toinen huono puoli on, että ohjelman tarkka noudattaminen vaatii haukansilmäistä kellon kyttäämistä. Kaikesta sosiaalisuudesta salilla on pakko luopua, että ohjelma ei ihan täysin pissi ajallisesti.

Pilin kyyti ei nyt siis kuitenkaan kelvannut kaiken pohtimisen jälkeen.

Kun mä sitten olin epätoivoissani googlannut kaikki pakkotoistot, bodycampit ja vauvapalstat läpi, niin valitsin taas tutun ja turvallisen Fitfarmin saliohjelman toteuttajaksi. Olisin voinut säästää kolme tuntia elämästäni, kun en olis alkanut säätää...

Eilisen päivän murheellisin uutinen oli, että yksi mun suosikkibloggaajistani eli Voimariini jättää nämä hommat ja vetäytyy blogieläkkeelle. Nyyh, hänen tekstejään jään kaipaamaan.

Syvien vatsalihasten kimppuun

Perun kaikki pahat sanat, ja ajatukset, fysioterapeutista. Menin vastaanotolle tänään vähän kettuuntuneella ja huvittomalla mielellä. Ei oikein napannut, kun ajattelin, että hommasta ei ole mitään hyötyä. Ketutus lisääntyi odotusaulassa, kun oli muutenkin odotettavissa kiirus iltapäivä ja edellinen asiakas oli jumittunut huoneeseen.

Ystävällisen ja iloisen ihmisen kanssa on kuitenkin vaikea olla nurjamielinen. Yrittäkää itse.

Fysioterapeutti kaiveli esiin justiinsa ne oikeat juilivat kohdat ja käsitteli niitä. Oli sitä mieltä, että mikään ei ole enää pahasti pielessä. Mitä nyt yliliikkuvat nivelet kauttaaltaan koko kropassa, lannerangan 5. nikama huonona (yhteydessä SI-niveleen), syvät vatsalihakset olemattomat jne. jne. Mutta oikean puolen SI-nivelen kohdalla oli ainoastaan vähän tahmeaa (vai oliko se jähmeää?) toimintaa.

Ei tullut nytkään sitä mun odottamaa poliisiotetta, mutta muuten osui ja upposi. Oikeanpuolen pakaralihakset olivat jumissa, ja oikeastaan kaikki muukin alakropan oikealla puolella. Loppujen lopuksi fysioterapeutti ei tehnyt mitään kovin ihmeellisiä juttuja, mutta 45 minuutin käsittelyn jälkeen tuntui ihan erilaiselta ja kaikki kiristykset olivat tiessään! Hallelujaa!

Fyssari oli sitä mieltä, että ei halua nähdä mua enää. Ilmaisi tämän kuitenkin niin, että ei ehkä ole akuuttia tarvetta tulla heti uudestaan. Mä olin niin vapautunut ja helpottunut ihmeparanemisesta, että olisin ollut valmis tulemaan vaikka joka päivä. No, ajattelin kuitenkin uskoa asiantuntijaa, että en tule raapimaan ovea ainakaan vähään aikaan. Lähete on voimassa vuoden, joten jos tarvetta tulee vielä, niin ehtiihän sinne.

Sain pari hyvää neuvoa jatkon kannalta ja myös treenailuihin. Kaikkein tärkein juttu olisi nyt se, että kaikessa toiminnassa, ja erityisesti salilla, kiinnittäisi tietoisesti huomiota syviin vatsalihaksiin. Eli kaikissa liikkeissä, teki sitten hauiskääntöjä tai pohjelihaksia tai mitä vain, niin jännittäisi samalla syviä vatsalihaksia. Päivän oppi: Alaselkäongelmien vakiolääke on erityisesti syvien vatsalihasten vahvistaminen. Yritetään muistaa ja ottaa toimintaan.

Asiasta viidenteentoista. Tää kakkujen yms. mussuttaminen sais jo loppua. Ja loppuuhan se, kun pistää suun nappiin. Nappi on nyt vaan vähän hukassa. Mutta sen on pakko löytyä tai mun vaatetrendiksi tulee ensi syksynä puolijoukkueteltta.

Kesän kakku nro 157: lapsen kaverisynttäreiden mutakakku.
Ja ettei vaan olis liian kevyttä linjaa, niin päällä varmuuden
vuoksi purkillinen kermavaahtoa.

Juhlahumua

On se hyvä, että synttärit on vaan kerran vuodessa. Tai omat voisi olla useammankin, mutta mun puolesta riittäisi, että lasten synttärit olis vaikka, ööö, kerran kolmessa vuodessa. Mitenhän pitkään menisi läpi, jos olisi vaan ihan hiljaa koko synttäreistä. Veikkaan, että n. kuukauden. Jouluakin on odotettu jo kohta 7 kuukautta ja kysytty n. kuukauden välein, että koska se tulee.

Oli sitten joulu tai synttärit, niin ei silloin ainakaan laihtumaan pääse. Syötyä tuli nytkin kaksin käsin: tomaattipitsaa, pinaatti-juustotaskuja, aleksanterinleivoksia, britakakkua, rahkapiirakkaa, mansikka-vanilja-pitkoa, toffeeta, marmeladia, raparperisimaa jne. jne.

Se terveellinen osuus...

... ja vähemmän terveellinen:

mascarpone-kermavaahdolla täytetty britakakku

No, toisaalta mikäpä siinä oli juhliessa ulkosalla, katsella lasten riemua, jutella mukavia ja nauttiessa hetkestä. Vieläpä kun lämpöä oli +28 ja pihan suunnilleen joka puska parhaassa kukkaloistossa:

Mikä on punainen, pihisee ja vinkuu?

No minähän se. Kävin juoksulenkillä. Viime kerrasta on reilusti yli vuosi. Samalla muistin miksi en ole käynyt lenkillä... Ja miksi tykkäsin superdieetin aerobisista (= ei tartte juosta / hölkätä, vaan kävely riittää).

Ekan 200 metrin jälkeen lenkkareissa ei ollut jalkoja, vaan lyijypainot. Sitten alkoi pistää kylkeen, sen jälkeen vatsaan ja loppujen lopuksi sekä kylkeen että vatsaan. Maksimisyke huiteli sellaisissa lukemissa, että en enää kestänyt kuunnella sykemittarin piipitystä, vaan pistin sen äänettömälle. Luulin kyllä jo hetken, että sykemittari on kosahtanut, kun se näytti niin isoa lukua. Jos käveli, lauma hyttysiä tuli kimppuun. Jos juoksi, veri kohisi korvissa.

Sitten vielä n. 100 metriä ennen kotiovea joku 15-vuotias leisson huusi "hyvä perse" -kommentin, niin meikäläisen lenkkimittari tuli täyteen. "Sun äitis odottaa sua kotona" -vastakommenttikin kirvoitti vaan raikuvat naurut. Hävytöntä on nykynuoriso.

Kotiportaalla tsekkasin sykemittarin tuloksen: aikaa meni 50 minuuttia, maksimisyke 189, keskisyke 146, kaloreita paloi 450.

Mutta hei: jaksoin kuin jaksoinkin juosta vähintäänkin puolet koko lenkistä. Ihan hyvä suoritus ottaen huomioon, että viime lenkistä on aikaa.

Viimeinen reilu kuukausi on mennyt todella vähillä aktiivisilla liikunnoilla. Kävelyä, kävelyä ja kävelyä sekä vähän uintia, mutta esim. salia en ole nähnytkään. Tulipahan taas kerran todettua, että liikkumattomuus ei tee hyvää mun mielenterveydelleni: maailma näyttäytyy harmaan eri sävyissä ja pinna on ki-re-ä. Mä niin odotan maanantaita: pääsen taas pitkästä aikaa salille revittelemään.

Entäs selkä tai siis si-nivel? Jos se ei tunnu hyvältä, niin se tuntuu pahalta. Saman vuorokauden sisällä vaihteluväli on aikas iso. Yhdellä hetkellä tuntuu, että se ei ole ikinä kipeä ollutkaan ja seuraavalla hetkellä saa päästellä kaikki kirosanat suustaan. Istuminen pehmeällä tai kuperalla alustalla, esim. sohvalla, auton tai junan penkillä, on huono juttu. Istuminen itsessään ei tunnu miltään, mutta auta armias, kun nousee ylös ja lähtee kävelemään.

Ensi viikolla on edessä toinen fysioterapeutilla käynti. Ensimmäinen käynti oli jossain määrin pettymys. Kuvittelin, että fysioterapeutti ottaisi poliisiotteen ja selästä kuuluisi kruts ja homma olisi suunnilleen sillä selvä. Käynti oli kuitenkin enemmän puhetta kuin toimintaa. Ja toimintakin oli enemmän sivelyä kuin sitä toivottua poliisiotetta. Yhden jumppaohjeen sain, jota olen nyt jauhanut n. 50 kertaa, mutta en ole kyllä huomannut sillä mitään vaikutusta mihinkään. No, en luovuta vielä, enkä vaihda fysioterapeuttia, vaan katsotaan nyt ainakin pari-kolme kertaa, että mitä tästä tulee.

Ulkoista ja sisäistä ihottumaa - elämää matkan jälkeen

Voin kertoa, että hikinäppyläinen ja aurinkoihottumainen ihminen ei näytä kauniilta. Ainakaan tämä ihminen.

Jos joku ihmettelee, että mistä helkutista mä olen saanut hikinäpyt ja aurinkoihottumat tuossa n. +5 asteen lämpötilassa ja kaiken lisäksi vielä rankkasateessa, niin kerrattakoon että olin kuukauden verran Ligurian +25-32 asteen porotusauringossa. Ja suolaisessa merivedessä lillumassa.

Jos iho on huonossa jamassa, niin samalta tuntuu sisäpuolellakin. Reissun jälkeinen angsti iski päälle ihan tosissaan ja nyt on ahdistus, surku ja itketys kaikki samassa paketissa.

Ok, ymmärrän, että eihän tässä asiat OIKEASTI ole kovin huonosti, vielä on kesää jäljellä ja sitä rataa, mutta nyt vaan sattuu tuntumaan tolta. Arki se sieltä rytisteli kohti ja jakeli jabeja: pyykinpesut, kaupassakäynnit, ruoanlaitot, juhlien järjestämiset, työasiat, jopa vatsataudit alkoivat sillä hetkellä, kun kotioven avasi.

Ottaa taas oman aikansa, että pääsee takaisin normaaliin elämisen rytmiin ja osaa nauttia ja iloita siitä mitä on.

Yhdeltä ystävältä sain kyllä myös hyvän ohjeen matkan jälkeiseen surkeuteen: "Ala suunnitella seuraavaa matkaa."

"Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin"