Painon hallintaa ja vaihtoehtoja

Timo Kettusen blogista löytyi erinomaisen hyvä painonhallinnan ohjelma. Siinä on seuraavat kolme kohtaa:
1. Syö fiksusti.
2. Liiku tarpeeksi.
3. Toista kohtaa 1 ja 2 tarpeeksi pitkään.

Näinhän se menee. Ainakin, jos kykenee yksinkertaiseen ajatteluun sekä omistaa tahdonvoimaa ja periksiantamattomuutta.

Meille muille, joille ko. ominaisuudet eivät joko ole vielä kehittyneet, tai eivät koskaan kehitykään, on onneksi olemassa vaihtoehtoja.

Mä annoin mulle joululahjaksi Fitfarmin Lite Weight Loss -valmennuksen. <3 Se starttaa maanantaina 12.1.2015 ja odotan sitä kuin... no joulua.

Joulupukilta sain muuten myös mm. Fit-lehden vuosikerran. Kyllä se pukki on fiksu, kun tietää toiveet ja tarpeet, vaikka niitä ei niin kovin kovasti kuulutteliskaan.

Hyvää Joulua mulle!

Joulukalenterissa mennään jo päivässä

Vähän on ollut pienet luukut kalenterissa, kun ei mahdu edes käsipainoa, kahvakuulaa, 5 kilon protskupurkkia eikä edes Bodaa Arnoldin kanssa -kirjaa ylläriksi. Mutta ehkä pukki roudaa, selkä vääränä, nämä kaikki hyödykkeet huomenna henk.koht. olohuoneeseemme.

Mä tossa tein huikean loogisen päättelyketjun. Nimittäin: joulunahan on tapana muistaa kaikkia rakkaitaan (ja niitä vähemmän rakkaitakin). Annetaan lahjaa sinne ja tänne, rakastetaan lähimmäistä niin kuin itseä ja sitä rataa, joten eikö sitä pitäisi sitten ehdottomasti ja ennen kaikkea muistaa ja lahjoa itseään?! Musta joo.

Niinpä sitten ostin lahjan itselleni. Päätöksentekoa avitti sähköpostiin tupsahtanut alennuskoodi ja Jutan kauniit kasvot. Mutta hei: enhän mä tietenkään voi sitä lahjaa vielä kertoa, koska on vasta aatonaatto ja huomennahan ne lahjat on vasta tiedossa.

No jos kuitenkin vähän vinkkaan. 5 pisteen vinkki: liittyy Fitfarmiin ja valmennusohjelmiin. 3 pisteen tärppi: siinä ollaan vähän niin kuin syömättä ja riehutaan salilla kuin heikkopäinen, mutta silti leijutaan endorfiinipöllyissä ja ollaan tosi seesteisiä. 1 pisteen vihje: siinä on neljä kirjainta ja eka on L ja vika on E, mutta se ei ole life, eikä love, eikä like, eikä live, eikä lime, eikä lose, eikä late, eikä etenkään lame.

Huomenna sitten se nähdään, että mitä pukki tuo. Vähän jännittää!

Muiltakin kuin lahjojen osalta joulun valmistelut ovat hyvällä mallilla. Joulusiivot on jo riehuttu yhteistoiminnallisesti. Ekat jouluruoatkin on myös tehty: siika ja lohi ovat graavautumassa ja sinappisilakat muhimassa. Tänään jatkuu ruokatehtailu mm. peruna- ja lanttulaatikon osalta.

Kuusikin on katkottu ja kiikutettu sisään jo kauan, kauan sitten. Ei, se ei ole viime vuotinen kuusi, vaikka rankakuusi onkin ilmeisen trendikästä. Tässä on ihan neulaset tallella ja ne eivät ole edes hopeisia.

Mä niin lapsena kärsin, kun kuusi tuotiin sisään vasta aattona ja se koristeltiin siinä kamalassa hötäkässä, kun oli kaikkea muutakin. Tämän mun lapsuuden trauman johdosta meillä kuusi tulee taloon jo hyvissä ajoin ennen jouluaattoa. Voivat sitten omat lapset traumailla aikuisina ja todeta, että mutsi oli ihan seko ja raijasi kuusen jo itsenäisyyspäivänä ruokahuoneen nurkkaan.

Joulussa vaan on niin parasta sen tekeminen ja fiilistely.

Jaksaa, jaksaa, painaa, painaa

Vaikkei aina jaksaiskaan ja olis ihan tööt. Nyt töötin syynä on, että oon tulossa kipeäksi. Inha tunne. On ärsyttävää, että nykyisin tulee sairastettua pitkän kaavan kautta. Ensin on tyyliin viikon sellainen olo, että on tulossa kipeäksi. Tauti hivuttautuu pikku hiljaa päälle. (Tulis rysäyksellä ja lähtis kanssa, niin se olis siinä, eikä olis tällasta hidasta kuolemaa.) No, sitten kun se tauti on päällä, niin sehän sitten on koko rahan edestä. Viikkoja kuluu, kunto rapistuu ja mieliala sen myötä.

Yritän olla vaipumatta itsesääliin. Nyt ollaan siis vasta siinä esikarsintavaiheessa eli tautia pukkaa. Toivon ihmettä, että se ei tuliskaan.

Mulla vaihtui saliohjelma nelisen viikkoa sitten. On kiva, tykkään. Nelijakoisella mennään:
- selkä, takareidet
- olkapäät, ojentajat, vatsa
- etureidet, pakarat, pohkeet
- rinta, hauis, vatsa

Muuten hienosti menee, mutta mavesta piti luopua. Pitkän hiljaiselon jälkeen alkoi si-nivel taas kiukkuilla, kun mave tuli kuvioihin. Harmi sinänsä, koska tykkään mavesta liikkeenä. Oon korvannut maven tangolla tehtävällä sumovedolla. Sekin on ihan jees liikkeenä ja sen saa tuntumaan, mutta on vaan hiukka pehmeet touhuu muiden katsella. Vaikkei kukaan kattoiskaan. TUNTUU, että kattoo.

Myös läpiveto taljassa on siinä tässä ja tossa, että tartteeko sekin pistää kierrätykseen. Oon yrittänyt tehdä varovasti ja tunnustellen, suht pienehköillä kiloilla (36 kg). Siinä muuten kanssa sarjassamme härskejä treeniliikkeitä... Sumoveto, läpiveto ja lantionnostot ovat ihan omaa luokkaa tässä sarjassa. Onneksi ei tartte kaikkia tehdä samalla treenikerralla.

Kyllä mä kanssa niin pöljä olen, että kaivelin In Shape -ohjeet esille. En mä mitään ala, kunhan kattelen. Kuiteskin: mieleni minun tekevi. Erityisesti kaipaan sitä mieletöntä ja kokonaisvaltaista hyvänolontunnetta, minkä tarkka ruokavalio ja kurinalainen liikunta saa aikaan. Sitä tunnetta, että onnistuu. Ylpeyttä omasta sisusta, itsekurista ja tahdonvoimasta. Sitä helpoutta ja yksinkertaisuutta, mikä syntyy, kun tietää, että ei ole vaihtoehtoja, vaan joku on tehnyt valmiin kaavan ja ohjeen, mitä noudattaa.

Hengasin myös Fitfarmin sivuilla. Seuraava Lite alkaisi tammikuussa. Hmm...

Syksyisiä tunnelmia

Syksy se mennä jolkottaa kamalaa kyytiä eteenpäin, että ei meinaa perässä pysyä. Hienoja syyskelejä on ainakin piisannut.

Syksy Konaanjärvellä

Hienosta ja vauhdikkaasta syksystä huolimatta vähän on motivaatio hukassa yhden jos toisenkin asian suhteen. Musta tuntuu, että oon jatkuvasti kamalan väsynyt ja haluton ja oikein mikään ei huvita. Vitamiineja kiskon joka sorttia, ja varmaan liikaakin, joten ei se voi niistäkään olla kiinni. Ja tiedostan kyllä senkin, että jos lähden lenkille / salille vähän huonolla spiritillä, niin siellä ollessa kyllä taas innostun ja saan jutun juonesta kiinni. Ja väliinhän en ainakaan jätä, kele.

Ruokavalio menee päin tarakkaa osittain moninaisista menoista johtuen, osittain ihan siitä, että käden ja suun välinen matka on niin lyhyt. Kun mieltä hiertää, niin tekosyitä löytyy ja ruoka maittaa. Ei edes jääkaapin rikkoutuminen hidastanut tempoa.

Mulla on sellainen olo, että haluaisin jotain UUTTA. Ennen kaikkea jotain uutta liikuntamuotoa elämääni. Mutta en oikein itsekään tiedä mikä se olisi, kun aika on kortilla ja mistään nykyisistä liikunnoista ja muista harrastuksista en haluaisi luopua.

Joskus aikoinani kävin paljon mm. bodycombatissa ja rrrrrrakastin sitä, mutta mahtaako enää jalka nousta samaan malliin?! Tai kestääkö pumppu. Nuorempanakin syke nousi helposti lähelle maksimia ja jo kymmenen minuutin jälkeen naaman väri oli huolestuttavan punainen.

Paikallisen voimisteluseuran tarjottimella näyttäisi olevan bodycombatia maanantai-iltaisin. Sepä sattuu kuitenkin olemaan lapsen harrastusilta, joten se siitä combatista. Paikallinen opisto tarjoaa pelkästään tuolijumppia ja kimppakiva(???!!!)jumppia. Aavistuksen estoisena ihmisenä taidan jättää ihan suosiolla väliin. Nimi kertoo jo kaiken.

Uinti olisi kivaa, mutta lähimpään uimahalliin on matkaa melkein 25 kilometriä, hinnaksi yhdelle uintikerralle tulee 17 euroa ja aikaa kuluu ihan, ihan liikaa.

Sellaista uutta on kyllä jo tullutkin liikuntaan, että mulla on ollut silloin tällöin lenkkikaveri aamuaerobisella. Seura tekee lenkeistä aika erilaisia. Yksin mennessä huomaa ja aistii ympäristön, äänet ja tuoksut paremmin. Saa tehdä pään tyhjennystä ja harjoitella tietoista läsnäoloa. Toisaalta taas kaverin kanssa käpötellessä tulee hoidettua sosiaalisia suhteita ja parannettua maailmaa. Mutta molempi parempi, sekä yksin että yhdessä. Tällä jatketaan.

Syyslomaretkellä Vihavuodenkoskella

Olen tällä viikolla viettänyt semisti syyslomaa. Pieniä työmääriä päivässä, ettei pääse protestanttinen etiikka unohtumaan. Mutta pääsääntöisesti vapaata perheen kanssa ja ilman: mökkeilyä, uintia (uimahallissa; ei sentään järvessä), kalastusta (järvessä; ei sentään uimahallissa), samoilua metsässä (ok, myönnän: eksyin, siitä johtuu samoilu; tarkoituksena oli vaan kävely metsässä), työleiriä kotipihassa haravoiden ja kesävermeitä poislaittaen jne.

Luonnon muovaama leuanvetotanko

Järven pohja täynnä järvisimpukoita. Jätin kuitenkin moules fritesin väliin.

Kiskojen viemänä

Istun suomalaisessa idän pikajunassa tiettömien taipaleiden takana. Ikkunasta näkyy metsää, metsää ja vielä kerran vähän metsää. Olis edes yksi hirvi tai karhu. Vielä kun kaiken metsämäärän päällä on pelkkää tasaisen harmaata pilveä ja epämääräistä hämäryyttä, ja tätä iloa kestää vaatimattomat viisi tuntia, niin mielenterveys ja positiivinen henki alkaa olla kadoksissa.

Ja niin se oli anivarhain aamulla salillakin. Miten on mahdollista, että ihmiset (lue: miehet), jotka jaksavat nostella kymmenien ja taas kymmenien kilojen käsipainoja, eivät jaksa laittaa niitä telineeseen takaisin treenauksen jälkeen?! Käsipainot jää niille sijoilleen missä treeni tehtiin. Ja hei, teline ei ole sadan metrin päässä, salin ulkopuolella tai edes toisessa kerroksessa, vaan n. 20 sentin päässä. Tuleeko siinä kohtaa jokin fyysinen ja henkinen stoppi, kun pitäisi latoa punnukset takaisin paikoilleen? Kyl niin vihaks pisti salinomistajan ja meitin lähimmäistreenaajien puolesta se käsipainojen hautausmaa, joka oli leväällään lattialla.

Tässä osa hävityksen kauhistuksesta

Pieniä skitsahduksia lukuunottamatta viime avautumiskerrasta kuuluu ihan hyvää. Tauti oli tynkä ja ei jäänyt päälle muhimaan. Ja pääsin takaisin kotiin, en jäänyt hotelliin asumaan. Tauti jäi niin iisiksi, että pystyin treenaamaan normisti. Aerobisia vähän vähentelin, osittain flunssan, osittain työmäärien takia. Gfg on toteutunut aaltoliikkeellä, mutta ei haittaa, paino on laskenut lähes koko ajan.

Lähes koko ajan tarkoittaa sitä, että n. viikko sitten oli pari omituista päivää. Kun aamulla heräsin, olin aivan turvoksissa. Paino oli pompsahtanut melkein 3 kiloa (!) ylöspäin. Kun vielä kiertokin on, ekaa kertaa elämässäni, aivan sekaisin (mulla ei ole pienintäkään hajua, mikä kiertopäivä nyt on), niin hädissäni tein jo raskaustestinkin. Luojan kiitos se näytti negatiivista. Enpä olisi kaiken sen vuosia kestäneen sekundaarisen lapsettomuuden ja keskenmenojen jälkeen uskonut olevani näin kiitollinen yhdestä viivasta raskaustestissä.

Turvotus ymmärsi häipyä n. kolmessa vuorokaudessa. Vielä kun Aunt Flo tulisi kylään, niin kaikki olisi kondiksessa.

A long way from home

Kaukana kotoa, yksin, sairaana.

Onneksi on hyvä sänky...

... ja rauha...

... ja pientä herkkua...

... ja imurointiakin olisi tarjolla.

Viime viikko oli surkea liikunnoiltaan, syömisiltään ja ihan kaikkinensa. Ehdin salille ainoastaan kahtena päivänä. Gfg onnistui ainoastaan kolmena päivänä.

Kaiken lisäksi torstaina iski tauti päälle, siksikin liikunnat jäi vähiin. Johan tässä tulikin oltua 4 kuukautta terveenä. Inhottava kurkkukipu, pieni kutittava yskä, nuha ja yleiskipeä olo koko kropassa. Ja töitä tarttis painaa. Mä niin ihmettelen, että miksi jotkut ihmiset eivät ole koskaan kipeitä? Mitä sellaista he tekevät, että tauti ei tule??? Mä haluaisin kanssa sellaisen karman.

Viikon liikunnat ja vali-vali-valitusta (Kiloklubista)

Tästä tulikin reipas liikuntaviikko:
ma: kävely 1 h
ti: kävely 40 min., HIIT juoksumatolla 10 min., yläselkä-hauis-takaolkapäät-treeni 50 min.
ke: sauvakävely reilu 1 h
to: kävely 45 min., ojentajat-olkapäät-rinta-treeni 50 min.
pe: vapaa
la: HIIT juoksumatolla 10 min., jalat-keskivartalo-treeni 50 min., crosstrainer 20 min.
su: vapaa tai no ei ihan: 1,5 tunnin puusavotta eli talven polttopuiden siirto ulkoa liiteriin

Alkuviikosta oli nälkä-nälempi-nälin-tuntemuksia, mutta torstaina alkoi olotila tuntua jo inhimilliseltä. Viikonloppuna tuli olosuhteiden pakosta pieniä ryppyjä gfg-kuuriin, mutta muuten olen mennyt ohjeen mukaan. Ekan viikon tulos (mitattu eilen eli 6 päivän jälkeen): -1,5 kg.

Hyvällä fiiliksellä eteenpäin. :-) Ja syksyn karhunvatukkasadosta (josta on tulossa ennätyssuuri) nauttien.

Seuraavaksi kuitenkin vali-vali-valitusta.

Mua niin korpee Kiloklubin kirjautumissysteemi nykyään. Vierailen Kiloklubin sivuilla epäsäännöllisen säännöllisesti tyyliin 1 krt / vko-kk. Lähinnä tykkään, kun siellä on sellainen Edistyminen-taulukko. Siihen piirtyy sydänfilmistä näyttävä (siis mun tapauksessani) käppyrä painon vaihtelusta vuosien saatossa. Käyrää on kiva ihastella tai vihastella, mitä nyt milloinkin.

Mutta siis se kirjautumissysteemi on aivan berberistä. Kiloklubin omistaa Sanoma ja nyt kirjautuminen on muuttunut niin, että sinne tarttis kirjoittaa itsestä kaikki mahdolliset yhteystiedot, kengännumerot tms. tms. Ja arvaahan sen mitä siitä seuraa. Siitä seuraa tietenkin biljoona mainospostia eri tuuteista. Milloin tyrkytetään Metsästystä ja Kalastusta, milloin Et-lehteä tai Alibia. Ei kiva ole se, sanon minä.

Elämäni ensimmäinen sauvakävelylenkki

Hyvin olen onnistunut tähän ikään asti välttämään sauvakävelyä. Ihan rehellisesti sanottuna olen sitä mieltä, että sauvakävely kuuluu mummogenreen. Ehdottomasti.

En sitten tiedä mikä hetkellinen mielenhäiriö iski, mutta kävin tänään elämäni ensimmäisellä sauvakävelylenkillä. Ilmeisestikin mummoutuminen kolkuttelee ovella. En keksi muuta syytä.

Kyllä vähän nolotti mennä ihmisten ilmoille niiden tikkujen kanssa. Onneksi ei juurikaan ollut ihmisiä aamuvarhaisella liikenteessä. Ja varmuuden vuoksi välttelin vielä pääteitä ja kuljeskelin kaikki metsäpolut ja frisbeegolfradat lävitse. :-D

Kun pääsin reilun tunnin lenkiltä kotiin, niin ei nolottanut enää yhtään. Erityisesti kun huomasin sykemittarin lukemat. Herraisä! Kaloreita kului reilut 80 enemmän kuin normikävelyllä. Sauvakävelyretki kesti n. 10 minuuttia kauemmin kuin normikävelymatkani ja maasto oli molemmissa samaa lättyä.

Sauvoilla

Ja ilman

Kuvat ovat surkeat, mutta kyllä niistä sen verran selvää saa, että huomaa aikojen eri sykealueilla olevan erilaiset. Tieteellisesti todistetusti voi sanoa, että sauvakävely nostaa sykettä ja näin ollen kuluttaa enemmän kaloreita kuin kävely ilman sauvoja. Kaikki muut tämän varmasti jo tiesivätkin ennen tätä julistustakin.

En nyt mihinkään Sauvailijat ry:hyn ole liittymässä ensitöikseni, mutta niin sitä ihminen oppii uutta ja saa valaisevia kokemuksia, kun unohtaa ennakkoluulonsa.

Syksyn ryhtiliike: go fat go

Nyt on tultu siihen pisteeseen, että tarttis tehdä jotain. Nimittäin ryhtiliike. Kesä on tuonut n. 6 kg takaisin sitä itteään eli ihraa, laardia, löllöä. :-(

No, ollaan rehellisiä. Bullin kuolematon tokaisu superdieettiohjelmassa oli, että "Kyllä läski aina selitykset keksii." Joten keksitään nyt. Ei se kesä mitään läskejä takaisin tuonut, vaan ihan minä itse. Maistui. Kaikenlainen. Ihan muuten vaan. Oli myös vähän ahdistusta töiden suhteen. Maistui lisää. Sitten oli vähän murhetta ja huolenaihetta lapsen terveyden takia. Maistui vielä enemmän lisää. Tunnesyöppöys iski. Tässä sitä ollaan. Ei enää selittelyjä.

Huomasin tänään, että huomenna alkaisi Fitfarmilla Lite. Iik, tuli kamala kiusaus osallistua. Mutta onneksi ennen kuin aloin kaivella pankin verkkotunnuksia esiin, niin tulin ajatelleeksi, että onko seuraavat 10 viikkoa se paras sauma. Ja eihän se ole. Liikaa kaikkea säätöä ja menoa seuraavien viikkojen aikana on tulossa. Tiedän itsestäni, että olisin ihan järkyttävän pettynyt itseeni, jos en hoitaisi hommaa kotiin ja lipeäisin sieltä ja täältä. Jos mä hommaan ryhtyisin, niin haluaisin tehdä sen just eikä melkein ja se taas on mahdotonta seuraavan 10 viikon aikana.

Kun ihan järjellä, ja nuukana ihmisenä, aloin hommaa ajattelemalla ajatella, niin mieleen tuli sellainenkin, että mitenhän paljon superdieetti ja Liten weight loss mahtavat erota toisistaan? Siis muuten kuin pituuden suhteen. Vähän olisi sellainen haisu itsellä, että samalla kaavalla mennään muuten, mutta wl on venytetty versio superista. Kun mulla sen superin ohjeet on jo koneella, niin kannattaako mun oikeasti alkaa maksaa 89 euroa melkein samoista ohjeista?!

Sen verran kovaa tuo rasvamakkara tossa vyötäröllä ahdistaa ja harmittaa ja tympii, että pakko tässä kuitenkin on jotain tehdä. Ja ehdottomasti tarvitsen jonkin konkreettisen ohjeen mitä noudattaa. Sellaiset "mä nyt yritän pitää mielessä" tms. ajatuksen tasolla leijuvat, mutta ei-kirjoitetut jutut eivät vaan mulla toimi.

Mikäpäs sen parempi paikka tämän asian pohtimiseen olisi kuin sali. Jalkatreeniä tehdessä kävin mielessä kaikki mahdolliset vaihtoehdot:
- superdieetti -> ehkä ei,
- lite in shape -> ei ehkä sekään
- jokin tee-se-itse-tyyppinen ratkaisu edellä mainituista -> eipä ole toiminut kunnolla ennenkään
- jokin uusi juttu -> no ei jaksa alkaa miettiä
- ihan vaan "terveellinen linja syömisessä" -> hah! sehän nyt ei ainakaan ole ikinä pelittänyt - ainakaan pitkässä juoksussa.

Sitten koin hetkellisen valaistumisen ja mieleen pompsahti vanha kunnon gfg. Siinä se on. Ihan kiire tuli salilta kotiin tietokoneelle tsekkaamaan, että mitenkäs se taas menikään.

Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että en juurikaan näe eroa gfg:n ja superdieetin välillä. Pientä joo, mutta ei mitään ihmeellisempää. Se missä ero tulee eniten näkyväksi on, että gfg jatkuu samalla kaavalla viikosta toiseen. Ei tarvitse poistella mitään tai kikkailla, vaan sillä mennään ja mennään. Niinpä mä sitten laadin sellainen suunnitelman, että huomisesta alkaa gfg:n noudattaminen niinä päivinä / aterioilla, kun sen noudattaminen on mahdollista. Niinä päivinä / aterioilla, kun sen noudattaminen ei ole mahdollista, ei ole tarkoitus vetää napaa täyteen kaikkea mahdollista. Tulee siis tilaisuus harjoitella järkeviä valintoja ja painonhallintaa. Uu, ihan jännittää. Ja hirvittää. Vieroitusoireet seuraavina päivinä tulee varmasti olemaan melkoiset.

Gfg:ssä on omat liikuntakuviot, mutta mä ajattelin mennä omilla systeemeillä ainakin toistaiseksi eli kolme salitreeniä ja kaksi aerobista viikossa. Aerobisen määrää voisi nostaakin, jos vaan aika ja puhti riittää.

Viikonlopun marttailua

Haussa hyvät salihanskat

Casallin salihanskat sanoivat sopimuksensa irti. Pystypunnerrusta ährätessä peukalon kohdasta repesi.

Hyvin palvelleet

Casallin hanskoissa ei sinänsä ole mitään vikaa. Paitsi nyt tietty näissä yksilöissä tuo repeämä. No, ei kai niitä(kään) ole luotu kestämään kymmentä, tai edes viittä, vuotta. Casallin hanskat ovat kivat siitä, että ne ovat kevyet, ajavat asiansa ja sulautuvat käsiin niin, että niiden olemassaoloon ei edes kiinnitä huomiota. Huono puoli on, että käytössä ja ajan saatossa niiden kämmenpuoli tulee turhan liukkaaksi. Lisäksi ne käytössä vähän venyvät ja eivät ole enää alun jälkeen niin napakat.

Nämä olivat sarjassaan jo toiset samanlaiset Casallin hanskat mulla. Siinä välissä oli erittäin epäonnistunut kokeilu: Adidaksen ClimaCool, jotka ostin hetken mielenhäiriössä, kun urheilukaupan jamppa puhui ympäri. Hanskoja voi kuvata yhdellä sanalla: ahdistavat. Ne pistelevät kaikista saumojen kohdista ja ehdottomasti pahin on "rannetuki", joka paitsi pistelee ja hiertää, niin myös salpaa verenkierron, vaikka tuen laittaisi kuinka löysäksi.

Lisäksi Adidaksen hanskat ovat jäykät ja aivan järkyttävän kuumat. Tällainen tyhmempi voisi luulla, että tuo ClimaCOOL tarkoittaa nimenomaan sitä, että materiaali saa ihon tuntumaan viileämmältä pidempään, mutta eihän se niin toimi - näköjään. Treenien jälkeen tuntuu siltä, että kädet ovat olleet saunassa ja lasivillassa tunnin ja toisen mokoman vielä nokkospuskassa.

Takapihalle haudattavat

Nyt olisi siis haussa hyvät salihanskat. Vinkkejä otetaan vastaan! (Tai sitten vedän Casallin hanskoista peukun roudarinteipillä kuosiin.)

Retkellä Itäisellä Suomenlahdella

Henki nauttii ja sielu lepää näissä maisemissa.


Vesi oli aika kirkasta ja houkutteli pulikoimaan.


Ja saaristoluonnon pienet, kauniit yksityiskohdat ilahduttivat.


Tätä saa ihan ilmaiseksi: meri"risteily" Itäisellä Suomenlahdella, aikataulutiedot löytää mm. täältä. Kaikkein heikkohermoisimmille ja -vatsaisille suosittelen, että ennen reissua tsekkaa tuuliennusteet. Yli 10 m/s tuulella kannattaa pysytellä maissa. :-)

Koiramaisen jutun finaali

Koiruliasiassa päädyttiin järkiratkaisuun: ainakin toistaiseksi homma pistetään jäihin. Vuosi tai kaksi pitää vielä odottaa, että perhe- ym. elämä on sellaisella tolalla, että tähän huusholliin pystyy ottamaan koiran. Tai pystyyhän koiran ottamaan ihan minne vaan, mutta että sille on aidosti aikaa ja se saa hyvät lähtökohdat kunnon koiraksi.

Vähän päätös riipii, mutta on sydänsäryistä ennenkin toivuttu. Järkiratkaisu ei tietenkään ole estänyt sitä, ettenkö edelleen notkuisi kenneleiden sivuilla ja n. kaksi kertaa päivässä tsekkaisi pentuvälityksen sivuilta, että onko se sydämen vienyt höpönassu jo varattu...

Sitten vielä vähän puutarhaelämästä:
Ennen kesäkuun Italian matkaa tuikkasin ruokakaupasta ostetun, viimeisiään vetelevän basilikan pihamaalle. Ajattelin, että pärjää tai ei ulkona, sisällä heittää kuitenkin veivinsä. Hyvin oli basilika kesäkuun sateissa viihtynyt ja on nyt kasvanut komeaksi pehkoksi. Ei muuta kuin caprese-salaattia vääntämään. Tästä ja muista heinäkuun helteiden herkuista: Cacio e Pepe - Ruokaa Roomassa

Pihalta...

...lautaselle

Heti basilikan vieressä vajan seinustalla on jotakin, mitä odottelen kypsyväksi kieli pitkällä:

Karhunvatukoita. Kiitos talvella pensasta parturoineen rusakon, pensaaseen on tulossa tänä kesänä ekstrapaljon vatukoita. Talvella en ollut niin kovin ilahtunut tästä yöllisestä, odottamattomasta avusta, mutta nyt on osoittautunut, että rusakolla on huomattavia kykyjä puutarhuriksi. Se on onnistuneesti talttahampaillaan leikannut karhunvatukkapensaan lisäksi myös visterian. Visteria oli keväällä taitavasti karsittu oikeaoppisesti silmun yläpuolelta ja nyt se on lähtenyt huimaan kasvuun kaikista leikkauskohdista.

Koiramainen juttu

Teimme perheen kanssa vierailun lähellä olevaan kenneliin. <3

Koko 20 minuutin automatkan hoin, että olemme menossa vain KATSOMAAN koiria, TUTUSTUMAAN rotuun ja KYSELEMÄÄN kasvattajalta asioita. Ei olla tällä hetkellä OSTAMASSA mitään, etenkään koiranpentua.

No, minä olin sitten paikan päälle se, joka oli kaikkein eniten sulaa vahaa. Puhuin koko ajan lässyttävällä falsetilla sekä koirille että ihmisille ja olisin ostanut myynnissä olevan pennun lisäksi kaikki varatut pennut ja aikuisetkin koirat. Siinä olisi ollut kymmenen koiraa autoon pakattuna.

Sanomattakin selvää, että kennelissä vierailu ei ainakaan vähentänyt koirakuumetta. Osin olin toivonut, että olisimme kohdanneet siellä jonkin inhorealistisen näyn: kaikki hyrskynmyrskyn tai ainakin heikunkeikun, pureskeltuja huonekaluja, reikiä seinässä (olen omin silmin nähnyt yhden labbiksen tekemän onkalon kodinhoitohuoneen seinässä), kakkakasoja pitkin ja poikin, lapset nahistelemassa koirien kanssa tai päinvastoin, hermoheikot aikuiset karjumassa jne., mutta turha luulo.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että retkahdin aivan täysin siihen vapaana olevaan pieneen kodittomaan rääpäleeseen. Miten suloinen voi joku olento ollakaan?!

Nyt on käynnissä tunteiden ja järjen taistelu. Järki sanoo, että ajankohta ei ole monestakaan syystä paras mahdollinen pennulle ja koiraprojektille. Koiran sukupuolikaan ei ole se, mitä etukäteen suunnittelimme.

Sitten toisaalta taas moni asia napsahti kohdalleen: kasvattaja on aivan mahtava, meitä lähellä ja on halukas ottamaan koiran hoitoon matkojemme aikana. Seuraavat pennut hän teettää todennäköisesti vasta kahden vuoden kuluttua eli odottavan aika voi tulla piiiitkäksi. Onhan toki muitakin kasvattajia, mutta kun tämä oli niin täydellinen joka suhteessa.

Pentu oli ulkoiselta olemukseltaan juuri sitä mitä olen toivonutkin. Pennulla on 5 söpönsöpöä ja syötävänihanaa sisarusta, mutta ulkonäön perusteella olisin valinnut pentueesta juuri tämän kodittoman höpönassun.

Bläääh! Mä olen niin huono tekemään spontaaneja päätöksiä. Haluan, että kaikki on mietittyä ja suunniteltua ja harkittua. Ja sitten tulee pieni muutamien satojen grammojen pakkaus sekoittamaan pään.

Uusi saliohjelma ja HIIT

Nyt on uusi saliohjelma handussa. 3-jakoisella treeniohjelmalla mennään:
- ojentajat, olkapäät, rinta
- yläselkä, hauis, takaolkapäät
- jalat, keskivartalo

Tavoitteena on kolme salitreeniä viikossa. Ja sitten siihen vielä päälle vaihteleva määrä aerobista. Näin kesällä tulee oltua aika aktiivinen: kävelyä, pyöräilyä, uintia, frisbeegolfia, futista, tramppaa ja muuta riehumista. Ja arkiliikuntaakin tulee roppakaupalla: pihatöitä, remppahommia, siivousta jne. Erillisiä aerobisia ei siis välttämättä niin kovasti kaipaakaan.

Uudesta saliohjelmasta innostuneena ja pitkän tauon jälkeen motivoituneena vedin sitten ojentajatreenissä amatöörimäisesti överit ja nyt on oikean käden ojentajalihaksen kiinnityskohta kyynärpään yläpuolella sairaalloisen kipeä. Käden taivuttaminen yli 90 asteen koukkuun tekee vähemmän höpöä. Hampaat on pitänyt pestä vasemmalla kädellä (tahnaa / vaahtoa puoli naamaa täynnä), ripsivärit on saanut unohtaa ja tukkakin näyttää Rölli-peikon kuontalolta.

Aerobisen osalta olen innostunut HIIT-treenistä (high intensity interval training). Korkeatehoisesta intervalliharjoituksesta on siis kyse. Sen on sanottu nostavan kuntoa ja polttavan rasvaa tehokkaasti. Sopii siis mulle.

Olen tehnyt HIIT-treenin salilla juoksumatolla. Treeni sisältää 45 sekunnin työvaiheen (= painan juoksumatolla hippulat vinkuen lujaa, mikä mun tapauksessani on vaatimattomat 12 km/h) ja 90 sekunnin palautumisvaiheen (= kävelen juoksumatolla 6 km/h). Näitä sortteja sitten vuorotellen 20 minuuttia. Kunnon noususta ja rasvan palamisesta en vielä tiedä, mutta ainakin hiki tossa tulee.

HIIT-treeneistä löytyy tietoa mm. Fit-lehdestä 11/2013 sekä runsaasti netistä, mm. valmiita ohjelmia ja miten sitä voi toteuttaa kotona jne.

Uusi ohjelma, uusi treenivihko.
Ihan kuin koulu alkaisi syksyllä.

Kesäaamiainen

Yksi elämän pieniä nautintoja: kiireetön, herkullinen aamiainen pihalla. Kahvia, mansikoita, mansikkasuklaata ja kolmioleipiä. Idea kolmioleivän täytteestä on lainattu Englannin reissulta. Leivän sisällä on keitettyä kananmunaa, kevätsipulia ja majoneesi-creme fraiche-mössöä, vähän suolaa ja valkopippuria.

Aamuaurinko lämmittää, ympärillä on hiljaista ja vielä kuin tilauksesta mustialanruusu kukkii ja tuoksuu vieressä.

Kasvimaa on kukoistuksessaan ainakin mintun osalta. Minttupuska on rehahtanut valtavaksi. Tai itse asiassa siinä on kaksi pensasta, kumpikin eri lajiketta (ei sitten mitään hajua mitä lajikkeita ovat). Meidän taloudessa mintun käyttö on kuitenkin aika rajoitettua, joten hieman on ylitarjontaa tästä yrtistä. Vai pitäiskö alkaa tehdä hammastahnaa...

Ainakin neljä ruokalusikallista (n. 100 000. osa kokonaismäärästä) minttua sain upotettua tomaatti-halloumisalaattiin, ohje.

Body for Life - Billin kyydissä

Käytin tänään aikaa varmaan kolme tuntia, kun fundeerasin seuraavaa saliohjelmaa. On se niin vaikeaa, kun vaihtoehdoista on runsauden pulaa.

Olen useampaan otteeseen noudattanut Bill Phillipsin Body for Life -ohjelmaa. Ensimmäisen kerran olin sillä jo toistakymmentä vuotta sitten. Tuloksiahan sillä tulee. Ja ohjelmakin on jotenkin kierolla tavalla koukuttava. Ainakin tällaiseen auktoriteettiuskoiseen ihmiseen, joka kaipaa selkeitä ohjeita ja saksalaista täsmällisyyttä, se vetoaa.

Itse kirjahan (Body for Life) on niin ömerikkalainen kuin olla voi: tunteisiin vetoava, dramaattinen, mahtipontinen, kaupallinen ja kaikkea muuta. Mutta kun sitkeästi etsii kirjasta sen keskeisen pointin ja kaivaa faktat pinnalle, niin kyllä siitä hyvä kakku tulee.

Pääidea ohjelmassa on, että liikettä, esim. jalkaprässiä, toistetaan 5 sarjaa ja sarjojen edetessä toistomääriä pudotetaan (12-10-8-6) ja painoja lisätään. Sarjojen välillä on minuutin tauko. 5. sarjan kohdalla toistomäärä nostetaan taas kuudesta 12 ja kilomäärä laitetaan "kohtuuraskaaseen" (yleensä siihen määrään, joka on tehty 8 toistolla). Kun 5. sarjasta on selvitty hengissä, niin hypätään ihan suorilta ilman taukoa tekemään toista liikettä, joka kuormittaa samoja lihaksia. Esim. jalkaprässistä painutaan tekemään reisiojennuksia. Näitä jauhetaan 12 toistoa niin suurilla painoilla kuin mahdollista.

Sitten pidetään jalat tutisten kaksi minuuttia taukoa ja tehdään jonkin muun lihasryhmän liike, jalkapäivänä vaikka takareidet. Ja sama toisto-, paino- ja taukokuvio taas niidenkin kohdalla.

Lähde: Phillips, Bill & D'Orso Michael Body for Life.
12 Weeks to Mental and Physical Strength

Aerobiset ovat sitten oma juttunsa. Aerobisen kesto on 20 minuuttia. Treeni on intervallityyppinen edeten minuutti minuutilta tiukempaan suuntaan kohti hengenvievää loppua. Intervalleja ehtii toteuttaa 4 tuon 20 minuutin aikana.

Lähde: Phillips, Bill & D'Orso Michael Body for Life.
12 Weeks to Mental and Physical Strength

Oma hassunhauska juttu kirjassa on ennen ja jälkeen, ihan vaan pikkasen fotosopatut, kuvat. Tai ei kuvia ole edes käsitelty, vaan siinä jälkeen-kuvassa on joku ihan toinen ihminen kuin ennen-kuvassa. :-D Mäkin haluaisin tollasen itsestäni.

Lähde: Phillips, Bill & D'Orso Michael Body for Life.
12 Weeks to Mental and Physical Strength

Billin BfL oli siis yksi vaihtoehto, mutta sitten iski tunne, että mä en jaksa ruveta ryhtyä siihen juttuun. Yksi haaste ohjelmassa on, että se jumittaa aina yhdelle kuntosalilaitteelle pitkäksi aikaa ja kun siitä lähtee, niin huilitauko on 0 minuuttia eli seuraavan laitteen tarttis olla heti tyrkyllä ja vapaana. Toinen huono puoli on, että ohjelman tarkka noudattaminen vaatii haukansilmäistä kellon kyttäämistä. Kaikesta sosiaalisuudesta salilla on pakko luopua, että ohjelma ei ihan täysin pissi ajallisesti.

Pilin kyyti ei nyt siis kuitenkaan kelvannut kaiken pohtimisen jälkeen.

Kun mä sitten olin epätoivoissani googlannut kaikki pakkotoistot, bodycampit ja vauvapalstat läpi, niin valitsin taas tutun ja turvallisen Fitfarmin saliohjelman toteuttajaksi. Olisin voinut säästää kolme tuntia elämästäni, kun en olis alkanut säätää...

Eilisen päivän murheellisin uutinen oli, että yksi mun suosikkibloggaajistani eli Voimariini jättää nämä hommat ja vetäytyy blogieläkkeelle. Nyyh, hänen tekstejään jään kaipaamaan.

Syvien vatsalihasten kimppuun

Perun kaikki pahat sanat, ja ajatukset, fysioterapeutista. Menin vastaanotolle tänään vähän kettuuntuneella ja huvittomalla mielellä. Ei oikein napannut, kun ajattelin, että hommasta ei ole mitään hyötyä. Ketutus lisääntyi odotusaulassa, kun oli muutenkin odotettavissa kiirus iltapäivä ja edellinen asiakas oli jumittunut huoneeseen.

Ystävällisen ja iloisen ihmisen kanssa on kuitenkin vaikea olla nurjamielinen. Yrittäkää itse.

Fysioterapeutti kaiveli esiin justiinsa ne oikeat juilivat kohdat ja käsitteli niitä. Oli sitä mieltä, että mikään ei ole enää pahasti pielessä. Mitä nyt yliliikkuvat nivelet kauttaaltaan koko kropassa, lannerangan 5. nikama huonona (yhteydessä SI-niveleen), syvät vatsalihakset olemattomat jne. jne. Mutta oikean puolen SI-nivelen kohdalla oli ainoastaan vähän tahmeaa (vai oliko se jähmeää?) toimintaa.

Ei tullut nytkään sitä mun odottamaa poliisiotetta, mutta muuten osui ja upposi. Oikeanpuolen pakaralihakset olivat jumissa, ja oikeastaan kaikki muukin alakropan oikealla puolella. Loppujen lopuksi fysioterapeutti ei tehnyt mitään kovin ihmeellisiä juttuja, mutta 45 minuutin käsittelyn jälkeen tuntui ihan erilaiselta ja kaikki kiristykset olivat tiessään! Hallelujaa!

Fyssari oli sitä mieltä, että ei halua nähdä mua enää. Ilmaisi tämän kuitenkin niin, että ei ehkä ole akuuttia tarvetta tulla heti uudestaan. Mä olin niin vapautunut ja helpottunut ihmeparanemisesta, että olisin ollut valmis tulemaan vaikka joka päivä. No, ajattelin kuitenkin uskoa asiantuntijaa, että en tule raapimaan ovea ainakaan vähään aikaan. Lähete on voimassa vuoden, joten jos tarvetta tulee vielä, niin ehtiihän sinne.

Sain pari hyvää neuvoa jatkon kannalta ja myös treenailuihin. Kaikkein tärkein juttu olisi nyt se, että kaikessa toiminnassa, ja erityisesti salilla, kiinnittäisi tietoisesti huomiota syviin vatsalihaksiin. Eli kaikissa liikkeissä, teki sitten hauiskääntöjä tai pohjelihaksia tai mitä vain, niin jännittäisi samalla syviä vatsalihaksia. Päivän oppi: Alaselkäongelmien vakiolääke on erityisesti syvien vatsalihasten vahvistaminen. Yritetään muistaa ja ottaa toimintaan.

Asiasta viidenteentoista. Tää kakkujen yms. mussuttaminen sais jo loppua. Ja loppuuhan se, kun pistää suun nappiin. Nappi on nyt vaan vähän hukassa. Mutta sen on pakko löytyä tai mun vaatetrendiksi tulee ensi syksynä puolijoukkueteltta.

Kesän kakku nro 157: lapsen kaverisynttäreiden mutakakku.
Ja ettei vaan olis liian kevyttä linjaa, niin päällä varmuuden
vuoksi purkillinen kermavaahtoa.

Juhlahumua

On se hyvä, että synttärit on vaan kerran vuodessa. Tai omat voisi olla useammankin, mutta mun puolesta riittäisi, että lasten synttärit olis vaikka, ööö, kerran kolmessa vuodessa. Mitenhän pitkään menisi läpi, jos olisi vaan ihan hiljaa koko synttäreistä. Veikkaan, että n. kuukauden. Jouluakin on odotettu jo kohta 7 kuukautta ja kysytty n. kuukauden välein, että koska se tulee.

Oli sitten joulu tai synttärit, niin ei silloin ainakaan laihtumaan pääse. Syötyä tuli nytkin kaksin käsin: tomaattipitsaa, pinaatti-juustotaskuja, aleksanterinleivoksia, britakakkua, rahkapiirakkaa, mansikka-vanilja-pitkoa, toffeeta, marmeladia, raparperisimaa jne. jne.

Se terveellinen osuus...

... ja vähemmän terveellinen:

mascarpone-kermavaahdolla täytetty britakakku

No, toisaalta mikäpä siinä oli juhliessa ulkosalla, katsella lasten riemua, jutella mukavia ja nauttiessa hetkestä. Vieläpä kun lämpöä oli +28 ja pihan suunnilleen joka puska parhaassa kukkaloistossa: