Tänään superdieetin 14. päivänä aloitin vuoden perinteisen työleirin eli pihahommat. Huh, huh, ekat 2-3 vuotta pihatyöt oli vielä huippukivaa ja mukana oli uutuudenviehätystä, mutta nyt 7 vuoden jälkeen se on aikas pakkopullaa ja repimistä. Ulkoistaisin, jos pystyisin.
Joku alkuasukas on vielä päättänyt suuressa viisaudessaan, että koivut ovat kivoja ja istuttanut meidän tonttimme ympärille n. 20 koivua. Siinä ne ovat kasvaneet ja kukoistaneet n. tuhat vuotta ja ovat nyt sellaisia pilvenpiirtäjän kokoisia. Tuottavat sitten muutaman lehden vuosittain ja tiputtavatkin ne kaiken lisäksi. Lehdet vielä ymmärrän ja pääsen niistä yli (ainakin harppomalla), mutta se putoilevien oksien ja risujen määrä on jotain infernaalista. Talven supertuuliset päivät ovat riipineet puita ja tuottaneet hienoja oksa-risumättäitä pihalle.
Oksasilppuri jauhoi tauotta kolme tuntia ja nyt n. puolet risuista on päästetty päiviltä. Kolmen tunnin jälkeen mulla loppui jaksaminen ja paikat minne haketta levitellä. Mä oikeasti ihailen - ja kadehdin - niitä naisia ja miehiä, jotka rakastavat pihahommia ja puutarhanhoitoa ja jaksavat pistää siihen hommaan suunnilleen koko elämänsä. Pidän itseäni suht työpelkäämättömänä ja ahkerana ihmisenä, mutta pihatöissä mulla katkeaa selkäranka ja alkaa vaan v*******. Omakotitalo mahdollisimman pienellä tontilla vois olla mun toive paikallisjethrolle.
Pihatöiden jälkeen päätinkin sitten vaan chillata:
 |
| Ei tartte ajatella -hömppää |
 |
| Relaa |
Ja tähän päälle vielä tietenkin Suurin pudottaja -ohjelman tuijotusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti