Superdieetti päivä 25: kun yksi vaiva lähtee, niin toinen pukkaa päälle

Eilen torstaina, superdieetin 25. päivänä, selkä tuntui aamulla olevan sen verran kondiksessa, että menin salille. Emmin kyllä kotona ensin pitkään, että kannattaako mun lähteä vai ei: juu-ei, juu-ei, juu-ei. Tuli vähän sellainen suorituspaine, että PAKKO mun on mennä, kun en ole neljään päivään ollut. Tyhmää. Ihan kuin joku kyttäisi mun käymisiäni. Eihän mua kukaan velvoita mihinkään tai odota mun käyvän salilla tai ylipäänsä tekevän yhtään mitään, että ihan omassa nupissa on tämä suorittaminen. Kiltin tytön syndrooma. Sitähän se.

En tiedä oliko oikeasti kovin fiksua se lähteminen, koska selkä ei selvästikään ole vielä kokonaan kunnossa. Tein olkapää-ojentaja-treenin ja pyrin välttämään liikkeitä, missä selkä joutuisi kovaan vääntöön tai kiertoon. Liikkeet sinänsä menivät hyvin ilman kipuja, kohtuullisilla painoillakin, mutta se kaikki muu ähräys. Miksi hitossa just niitten käsipainojen, joita mä tartten, pitää olla jossain lattianrajassa! Samoin siellä ei ole minkäänlaista laskutasoa, minne saisi treenivihkonsa, ettei sitä tarttisi joka kerta noukkia lattialta. Eli ei siis ollut kovin sujuvaa ja luontevaa se meikän salilla oleminen, vaan varomista ja vaihtoehtojen hakua.

Kun lähdin salilta, niin selkä oli taas paljon kipeämpi. :-( Tyhmä minä.

En tiedä mikä ihme sitten tapahtui iltapäivällä. Iltapäivän olin Tampereella hoitamassa työ- ym. asioita. Paljon siirtymistä paikasta toiseen kävellen. Ihme ja kumma selkä ei tuntunut enää juuri yhtään kipeältä, vaan päinvastoin. Salin aiheuttama kipu hävisi taivaan tuuleen!

Ennen kotiin lähtöä kävin tekemässä itseni hulluksi Hulluilla Päivillä ja ostin pakolliset tuliaiset:


Illalla oli aivan poikki ja kaiken lisäksi kurkkukipuinen. Ärsyttävää! Näenkö mä enää koskaan elämässäni tervettä päivää? Menin niin aikaisin nukkumana, että iltapala jäi syömättä. Shame on me...